koulutuskompassi_logo_2

Linkkejä

Näin minä sen tein

Aikuisopiskelussakin nälkä kasvaa syödessä

Parhaimmillaan koulutuksessa opitut uudet asiat siirtyvät suoraan omiin työtapoihin ja opitun hyödyllisyys lisää halua oppia vielä uutta. Tämän on huomannut kotkalainen luokanopettaja Eila Ollonen. ”Tietotekniikan opetuskäytön kursseilla oppimieni menetelmien soveltaminen käytäntöön on tuonut oppilailta positiivista palautetta. Se on innostanut hakeutumaan koulutukseen yhä uudelleen”, kertoo Eila. Lue koko juttu...

Uuden oppiminen muokkaa ajatuksia

"Oma maailmankuva ja käsitykset muovautuvat opiskellessa. Samalla voi tutustua uusiin ihmisiin."  Näin tiivistää opiskelun hyötyjä varhaiskasvatuksen parissa työskentelevä Tiina Kirvesniemi. Tiinalle on kertynyt avoimen yliopiston opintoja jo maisterin tutkinnon verran. "Tutkinto ei alun perin ollut ajatuksissani. Myöhemmin huomasin sen järkeväksi tavaksi niputtaa käymäni koulutukset", Tiina kertoo. Opiskeluintoa tutkinnon suorittaminen ei kuitenkaan pysäyttänyt, sillä vielä on paljon uutta opittavaa eri aihealueista opetusmuodoista. Lue koko juttu...

Opiskellessa aikaa jää vähemmän television katseluun

Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa työskentelevän Vesa Kankkusen työllistymistä auttoi opinnäytetyön tekeminen ammattikorkeakoulun laboratorioon. Lisäksi hän on hankkinut itselleen lisää tutkintoja ja pätevyyksiä muuttuvien työnkuvien ja työstä nousseiden tarpeiden kautta. "Koulutukseen osallistumisesta hyötyvät niin työnantaja kuin työntekijäkin, joten molempien kannattaa suhtautua koulutukseen myönteisesti. Opiskelu vaatii aikaa, mutta sama aika saattaisi muuten kulua vaikkapa television katseluun." Lue koko juttu...

PDF-versio

Kymen koulutuskompassi